Classical

Pohjantähti (Julia) - Habakuk (4) - Koti (CD, Album)

8 thoughts on “ Pohjantähti (Julia) - Habakuk (4) - Koti (CD, Album)

  1. Pohjalla on Love Records-levy-yhtiön vuonna julkaisema LP-levy (LRLP ), jolla soittivat suomalaiset uuden aallon punk-yhtyeet , Problems?, Pelle Miljoona & N.U.S., Sehr Schnell sekä Se.Nämä yhtyeet esiintyivät myös Pohjalla-kiertueella syksyllä Albumista julkaistiin vuonna CD-uusintapainos, joka sisältää alkuperäisen sisällön lisäksi yhdeksän Tyylilaji: punk.
  2. Kerroinkin aiemmassa postauksessa, että juhlimme ystävän häitä täällä Roomassa ja pientä asukriiseilyä on ollut ilmassa. Harvoin sitä kun saa hääkutsua, jossa pukukoodina lukee smokki, frakki ja puutarhajuhlat. Ensin sitä tietty vilkaisee hieman paniikissa omaa vaatekaappiaan vain tajutakseen, että ihan ei rahkeet, lahkeet ja helmat taida tällä kertaa riittää ja sitten iskee.
  3. Julia on ollut yksin jo monta viikkoa. Hassuinta on, että hän ei tiedä miksi. Yhtenä aamuna kukaan ei enää puhunut hänelle koulussa eikä pyytänyt välitunnille mukaan eikä istumaan ruokalassa viereen eikä koulun jälkeen kaupungille. Edellinen sivu Seuraava sivu Suurenna koko näytölle Kuuntele.
  4. Juhlat ovat elämän parasta aikaa! Kokoustarjoilut, asiakaskahvitukset, perhejuhlat, syntymäpäivät, häät, pikkujoulut - juhlaan on monia syitä, eikö olekin ihanaa? Autamme mielellämme järjestelyissä. Valmistamme arkeen sekä juhlaan laadukkaat tarjottavat niin makeasta suolaiseen kuin juhlamenusta keittolounaaseen. Kaikki tarjottavat syntyvät alusta alkaen omassa keittiössämme.
  5. Milla Vanha talo, pirusti intoa ja vähän aikaa, niistä on tämä sotku tehty. Haaveena vielä vanhempi talo ja isompi sotku, mutta sitä ennen opetellaan elämään 10/ syntyneen Kekkosen kanssa.
  6. Kotkan, Pyhtään ja Haminan paikallisliikenne: Torstai Normaali torstailiikenne. Perjantai , Juhannusaatto Lauantaivuorot klo saakka, jonka jälkeen ajetaan Kotkassa vain linjan 25 lauantaivuorot.. Tämän lisäksi: linja 1 klo Kotka->Hamina linja 2 klo Jäppilä->Norskankatu linja 6 klo Suulisniemi->Norskankatu linja 7 klo Karhula->Norskankatu.
  7. Vilhonvuorenkatu 11 A 3. krs Helsinki. TV7 Keskus (arkisin klo 9 - 16) Vikapäivystys (klo 8 - 23): Vain häiriöilmoitukset 09 Tekninen tuki.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *